" Suurena Runoi odottaa verannalla, näkee pitkän hunnun liehuvan tuulen vauhdissa, kietoutuen naisen kasvoille myrkynseittimäiseksi aaveeksi. Hän muistaa naisen sanomatta loitsuja. Nainen tietää nuoruutensa palanneen epäluonnollisen ikimuistettavaksi hetkeksi. Katseiksi jotka olivat todellisuudessa tuhkautuneet "