Kuolemattomia kaiverruksia. Espoossa.
Lumikaikkeus maassa
ilmassa
taivaassa
Kulkumme on vaivalloista
Matkamme vain häivähdys
kun jalanjälkemme peittyvät
aaltoiseen aikatuuleen
Loputtomat hiutaleet
silittävät valkokerrostaan
uuden elämän alulle
Tilamme kasvaa ylitsemme.
Ainutlaatuiset varjot vaeltavat
kuunvalon loistossa
hahmojemme lävitse,
kadoten sitten
loputtomasti sinkoillen avaruuteensa
Luontokaikkeus
on näyttänyt pimeytensä
valkokristallisen kukintossa
Rauhoitttuu kun
untuvainen pilvenpeite
täyttää taivaan
peittelee maan
rauhoittaa yhtyneen sielumme
levottoman sisimmänkin
Meissä yhtyvät
kaikki kolminaisuudet
ympyrät kietoutuvat ympyröihin
neliöt halkaistuvat
yhdistävät uusiksi
ennenkokemattomiksi muodoiksi
Loputtomasti laajeneva
tila nytkähtelee
Yht”äkkiä
vesi valtaa tilan
pisarat valuvat
silmiemme ikkunoita pitkin
kuin loputtomat kyyneleet
Valkeus
sulaa edessämme
hidastetusti romahtaa
samaistuen kuolevaan tähteen
Käsiimme jää
tyhjyyden puristettuja tiloja
Jää
nousee maasta
uhkaavan kuperana
osoittaa kiiiltohäikäisy pinnallaan
meidän hapuilevat
elämän askeleet
Tulva saavuttaa jalkamme
tuo hiljalleen nousten
elämän täyttymyksemme
Ajanlaskumme
tarkoituksemme
allekirjoittaa
viivata oikella hetkellä
Kosteat
staattiset sydämemme
johtavat energiaa
koskettavat kastepisteen
ainutkertaista kimalletta
roikkuvassa ilmanalassa
Luovat ennusteen
tuulen nousemisesta
ajattomilta mailtamme
kääntyen ajassaan etelästä lounaaseen
Täyttymyksessä
tuulahduksessa
Edellisen ajanjakson
vihreäelämä
loistaa järkähtämättömänä
sulaneessa kumpareessa
Jääkausi
ei ole liikauttanut
sen ylimpää elonolemusta
Kuin uusi
syntynyt elämä
on sen hengessä
vuosirenkaalta vuosirenkaalle
Meissä syntyvät
hehkuvat muistot
nostavat sisäisen tuoreutemme
horroksestaan
tarkoitettuun yllättävään hetkeen
Jätämme aavistuksen
jälkeemme
hiipuvaan hiutaleiden maailmaan
hitaasti hengittävän
painauman sammaleeseen
jäntevän ponnahduksen
sitkeisiin varpuihin
Hivelemme
ajan lähteitä
kasvavia
sulavia
ulottuvuuksien monumentteja
silitämme
hipoen kärkeä
kosketamme varmasti
avartunutta maata
Miljoonakalliossa
on kapean kapea onkalo
Siitä ikuisuutta janoavat
pelkäämättömät sielumme
pääsevät magneettikentässään
savun lailla kulkemaan
Kun me
muuntaudumme
muodonmuutoksesamme
elävästä
tuhkan pyhityksen kautta
ainiaismaahan
Kuuntelemme
jumalvirtatuulien
syvää huminaa
Katsomme
yhteiseen kiveen
se särähtäen halkeaa
Vieläkö nopea sammal
ehtii kasvaa sen ylitse
Katsomme
avaraan tuuleen
avautuvaan maisemaan
Mustavalkoisissa
rapistuneissa mineraaliraameissa
yksi yllättävistä keväistä
huokailee hetken
ihmeellistä lämpöä
Vuodenaikojen ennenaikaisen
muodonmuutoksen sykäyksessä
Ainiaiset ennustajalinnut
saapuvat syömään
valonkukan siemeniä
kuin ikuisissa tarinoissa
on tapana
huomaamatta
sävähdyttäen
Silti
vielä jäinen luoteistuuli
raapii henkemme lasia
Muistuttaa
kaikkivaltiaasta olemuksestaan
Kun auringonlähde
räpäyttää silmiään
kurkottaa heijasteisen
horisontin takaa
herkästi hengittäen
Varjoissa
valoisina kiilahetkinä
kun jumalankuvamme
vesikaivertuu graniittiin
Ristituulet kääntyvät
ylitse kiertoasteikomme
ainiaiseen
jännitteiseen vapauteen
Luomme
pintahieovaa kirjaamme
elämänkokemuksesta
elämänkarttumukseen
Avartavuuden loittonevissa
yhtyvissä kohdevaloissa
Elämänkiihkon
loputtomassa
vaanivassa katseessa
Vaellamme
läpi päätöspisteen
aukeuden näkymättömiin
Anssi Rapo 2015-16 osa kokonaisuudesta Kuolemattomia Kaiverruksia
Esitetty talomuseo Glimsissä Espoossa Kesän kirjapäivänä
14.8.16